Sivun toiminnot

Energiankulutus ja päästöt

Lämpötilakorjattu energiankulutus Helsingissä kasvoi vuonna 2014 vajaan prosentin edellisvuodesta. Asukasta kohden energiankulutus on vähentynyt kymmenessä vuodessa runsaat 12 %.

Helsingin kaupunki seuraa energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä sekä omassa toiminnassaan että koko kaupunkialueella.

Kun kaupunki laajenee ja asukasmäärä kasvaa, yleensä myös energiankulutus ja päästöt kasvavat. Helsingissä energiankulutus on pysynyt lähes samalla tasolla noin vuosikymmenen, vaikka kaupungin väkiluku on kasvanut kymmenessä vuodessa 8 %. Kasvihuonekaasujen kokonaismäärä on vähentynyt lähes yhtäjaksoisesti nyt kahdeksan vuoden ajan. Saman ajan kuluessa asukasta kohden lasketut päästöt ovat vähentyneet 32 %.

Kaupungin laajentuessa ja asukasmäärän kasvaessa myös palvelujen määrä kasvaa. Kaupungin oman toiminnan energiankäyttö onkin kasvanut aktiivisesta energiatehokkuustyöstä huolimatta.

Merkittävimmät vaikutusmahdollisuudet kaupungilla on oman energiankäyttönsä lisäksi liikenteen ja kaupunkilaisten henkilökohtaiseen energiankäyttöön. Maankäytön suunnittelu ja liikennesuunnittelu tarjoavat myös keinoja koko kaupunkialueen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.